Historiaa

2022 (Kirjoittanut T. Nieppola)

Ukrainan sodan syttymisen aiheuttama mielenkiinto ampumaharrastuksen aloittamiseen ja hallituksen painamat pitkät päivät saivat aikaiseksi tuotteliaan vuoden.
Jäsenmäärä kasvoi yli 80 jäsenellä noin 330 jäsenestä reiluun 410 jäseneen.
Järjestettyjen tapahtumien määrä nousi vuoden 2021 reilusta 100 tapahtumasta lähemmäs kolmeensataan tapahtumaan. Ampumatapahtumia PAM-Cuppia 42kpl, SRA-Cup 12kpl ja muita ammuntoja noin 40 kertaa.

Vuoden kohokohtia oli:
•Asekaappien hankinta seuralle
•Uuden Daniel Defense-kiväärin hankinta, kiitos Dream Broker Oy:n sponsoroinnin
•M/39 Ukko-Pekka-perinnekiväärin hankinta
•2x Ruger mk IV-pienoispistoolien hankinnat
•Seuran logolla varustettujen vaatteiden kimppatilaus
•SRA-peräkärryn hankinta. Kärryssä säilytetään SRA:ssa tarvittavia seiniä ja muuta materiaalia.
•SRA-kurssi ja kisatoiminta. Järjestimme aloitteleville SRA-ampujille oman SRA-Cupin, jossa oli 6 osakilpailua. Tämän lisäksi kokeneemmille SRA-ampujille oli oma 6 osakilpailun sarjansa.
•Uusien jäsenten perehdytysammunnat. Jäsenvastaavamme järjesti ahkerasti uusille jäsenille mahdollisuuden päästä ampumaan seuran aseilla yksittäin tai muutaman hengen ryhmissä.
•Opasmateriaalien teko (Ensimmäistä kertaa vuorolle, Oulun muut toimijat, aselupaprosessi)
•Nettisivujen päivitys. Nettisivut saatiin päivitettyä mobiiliystävällisiksi ja niiden sisältöä pystyttiin jälleen tekemään. Sen vuoksi tämänkin historiikin kirjoittaminen alkaa uudestaan nyt vuonna 2022.
•Tutustumisammunnat. Keväällä järjestimme MPK:n kanssa yhteistyössä tutustumisammunnat, jonne oli Ukrainan aiheuttaman kiinnostuksen vuoksi jonossa toistasataa tulijaa.
•Excursio Raatteen tielle. Kävimme alkukesästä tutustumassa Raatteen alueeseen.
•Hurmos-messut yliopistolla. Tuttuun tapaan osallistuimme yliopistolla syksyllä järjestömessuille ja tämän lisäksi vielä hyvinvointiviikon järjestöesittelytapahtumiin.
•Perinteisessä kinkkukisassa kokeilimme tällä kertaa shoot-off-tyylistä kisaa. Video kisasta täällä.

Vuosi muistetaan erityisesti patruunoiden hintojen kohoamisesta ja saatavuusongelmista. .223-patruunan hinta nousi 40 sentistä 60-70 senttiin 6 kuukaudessa. Myös aseiden hinnat lähes tuplaantuivat samassa ajassa. Seura selvisi vuodesta kuitenkin hyvin varmuusvarastojen turvin.
Hiukkavaarassa siirryttiin syksyllä sähköiseen laukausmäärien ilmoittamiseen ja lappujen täyttäminen portilla jäi historiaan.
Ruutikankaalla päästiin ampumaan ensimmäiset SRA-kilpailut.

2021 (Kirjoittanut T. Nieppola)

Raksilan palolaitoksen kellarissa sijainnut sisäampumarata suljettiin lopullisesti alkuvuodesta. Rata oli ollut suljettuna edellisen vuoden ajan korona-pandemian vuoksi, mutta nyt palolaitos ratoineen purettiin.

PAM siirtyi viestinnässä Whatsapp-ryhmästä Discordiin.

Tapahtumia koronasta huolimatta 100 kappaletta.

2020 (Vanhoista toimintokertomuksista koottu)

Korona sulki Raksilan sisäampumaradan alkuvuodesta ja ampumatoiminta siirtyi ulkotiloihin Hiukkavaaran. Vuoroja pidettiin viranomaismääräysten mukaiset rajoitukset huomioiden varaamalla aikaikkuna omalle ammunnalle, jolloin vuorolla ei ollut liian montaa ampujaa kerralla.

2019 (Vanhoista toimintokertomuksista koottu)

Järjestimme piirin partiotaitokilpailun Oulussa, jossa yhdistyksen joukkue sijoittui toiseksi. Protestina mainittakoon liian pieni kumipuku, jonka sopimattomuuteen voitto kaatui.

Kolme jäsentä osallistui Saksassa järjestettyyn Finnentag-jääkäritapahtumaan, jossa tutustuttiin Bundeswehrin toimintaan ja osallistujat saivat suoritettua saksalaisen ”kultaisen ampumamerkin” Schützenschnurin.

Yhdistys järjesti yksityisnäytöksen Peter Jacksonin They shall not grow old dokumenttielokuvaan Kulttuuritalo Valveella.

2018 (Vanhoista toimintokertomuksista koottu)

Jäseniä 306. Ampumatoiminta pyöri tuttuun tapaan talvet Raksilassa ja kesät Hiukkavaarassa.

Osallistuttiin elokuussa Viron Katseliitin järjestämään taisteluharjoitukseen osana piirin ryhmää.

2017 (Vanhoista toimintokertomuksista koottu)

Jäseniä 290. Seura järjesti ensimmäistä kertaa oman SRA-Cupin ActionCup-nimellä.

Osallistuttiin korkeakoululiikunnan Amazing Oulu-rastisuunnistustapahtumaan Raksilan sisäampumaradan ampumarastilla.

2016 (Vanhoista toimintokertomuksista koottu)

Jäseniä 273. Ampumatoimintaa talviaikaan Raksilan palolaitoksella ja kesällä Hiukkavaarassa.

Kimppatilauksena asekaappeja seuran jäsenille 10 kappaletta.

PAM historiikki 1986-2011 (Haksun arkistosta)

Yleistä jorinaa:
osallistumisia tervahiihtoon, herrasmieskisaan, ORUP-kokous, ekskursiota kotimaassa ja ulkomailla,
prosenttiammunta, kuntokorttien pito, varuskunta vierailuja, juhlatilaisuuksia, videoiltoja, talvikursseja,
pimeäkursseja, juhlavartioita, erinäisiä muita kursseja ympäri Suomea, ammuntaa ilma-aseilla ja
pienoispistooleilla. Myöhemmin ammuntavuoroja rynnäkkökivääreillä ja 9mm pistooleilla.
SRA-peruskurssin järjestämistä 1-2 kertaa vuodessa, joihin osanotto kiitettävää. Kysyntää kursseille
jatkuvasti.
Aatteellista toimintaa, seminaareja, luentoja yms. Patruunoiden ja maalitaulujen yhteistilauksia jäsenille ja
samalla yhdistyksen käyttöön.
Lehden toimittamista 0 – 4 kertaa vuodessa, vaihtelevalla menestyksellä ja levikillä.
1987
Retki Lohtajan it-leirille toukokuussa ja Rokualle aiemmin keväällä. Urheilusalivuoroja, ampumavuoroja ja
infopäivä. Joulukuun alussa 76 maksanutta jäsentä plus lisäksi jokunen uusi, vielä maksamaton jäsen.
1988
Näihin aikoihin ampumamestaruuskilpailut vuosittain, lajina pienoispistooli. Palkintoina ”perinteiset”
rahatilanteen mukaan (I-kirkas, II-väkevä ja III-mieto).
Lisäksi muita kisoja, joissa yleensä palkintoina OYRU-mitaleja ja yleistä kunniaa.
Myös jäsenhankintakilpailun palkintona on arkistossa mainittu ”perinteinen”, mitä se sitten lienee
ollutkaan.
Ilmeisesti tänä vuonna tehtiin ensimmäinen virallinen anomus Hiukkavaaran ampumaratojen käyttöön
reserviläisammuntoja varten. Anomuksen on hyväksynyt Pohjan Prikaatin komentaja päivämäärällä
16.5.1988.
1989
26.4.1989 pidettiin opiskelijoiden maanpuolustusseminaari yliopistolla yhdessä Oulun yliopiston
ylioppilaskunnan kanssa. Seminaarissa puhujina arvovaltaisia henkilöitä kuten maaherra Ahti Pekkala,
Oulun sotilaspiirin päällikkö avl. Reijo Sallinen ja Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto, joka tarjosi
kritiikkiä otsikolla ”Sivarin Kanta”.
Puheiden aiheina olivat veteraaniasiat, turvallisuuspolitiikan näkymiä nykypäivänä ja
ympäristönsuojelukysymyksiä.
Seminaarin pohjana toimi Oulun yliopistossa aloitettu maanpuolustuksen seminaarisarja.
1990
Excursio Saksaan 6.Panssaripataljoonan Eutinin kasarmeille 21.-27.2.1990, OYRU:n tuki osallistujille 300mk
/ henkilö. Excursiolla oli mukana 10 aktiivista jäsentä. Myös vuorikiipeilykurssille osallistujia tuettu
kilometrikorvauksen muodossa.
Arkistossa excursio-muistona Länsi-Saksasta Hampurin tullista hankittu poliisin juliste etsintäkuulutetuista
tunnetuista terroristeista. (hankki helmikuussa 1990, Juha Pohjala)
OYRU:n jäsenmäärä kasvoi ensimmäistä kertaa yli 200:n.
OYRU sai kutsun osallistua avustajina Oulussa kuvattavan Rauni Mollbergin elokuvan Ystävät, toverit
kuvauksiin. Oulun Sanomien juttuun elokuvasta haastateltiin myös OYRU:n edustajaa J.Pohjolaa.
”Saksalaisiksi upseereiksi halukkaita suoraselkäisiä, sotilaallisia ja lyhyttukkaisia miehiä löytyi Oulun
yliopistosta kolmekymmentä, joista kymmenkunta valittiin kuvauksiin. Kiinnostus tuntui olevan kova, sillä
varoitusaika ilmoittautumiseen oli vain vajaa vuorokausi, myhäilee OYRU:n Juha Pohjola. – Oulun Sanomat
31.1.1990.
1991
30-vuotisjuhlat pidettiin Oulun yliopiston Eläinmuseolla 23.3.1991 ja juhlapuheen piti eversti Tauno Ylänne.
Vuoden lopussa 247 jäsentä. Tänä vuonna OYRU sai toisen edustajan ORUP:n hallitukseen varsinaisen
yhdysupseerin lisäksi. Kevätkokous Viking Linen lautalla Lazy Days –risteilyllä jossa läsnä 11 jäsentä.
Omaisuusluettelossa kirjoituskone, 5 pienoispistoolia ja kerhon lippu ja salko.
1992
OYRU:n hallitus piti 10 kokousta. Ampumatoiminta pienoispistooleilla selkeästi jäsenistön suosikki.
Ekskursio Sakon tehtaille ja lisäksi Survival Game –tapahtuma Oulussa ja ampumailtapäiviä. Yhdistyksessä
263 jäsentä.
1993
ORUP avustusta 7893mk. OYRU:n hallituksen kokouksessa ehdotettiin nimen muuttamista Pohjanmaan
Akateemiset Maanpuolustajat ry:ksi.
1995 – muutosten vuosi
Yhdistyksen nimenmuutos Oulun yliopiston reserviupseerit ry:stä (OYRU) Pohjanmaan Akateeminen
Maanpuolustusseura ry:ksi (PAM). PAM ry:n ensimmäinen kokous syksyllä 1995 Rukalla.
Lahjoituksena saatiin 2kpl kiinalaisia reserviläiskivääreitä mallia Norinco M56S. Aseet varustettuna 30ptr
lippailla ja aseiden kaliiperi 7,62×39. Aseiden perät ja kahvat ovat puuta ja perissä on omistuslaatat
kerholle.
Lahjoittivat: Oulun Väri ja Tapetti Oy, Oulun Sisustajat Oy, Pukkila Oy, Sommer, Sokeva, Laatumaalit,
Tikkurila, Karelia-parketti.
Aseiden luovutustilaisuudesta oli kuvallinen juttu Oulu-lehdessä. (kuva scannattu).
LORU:n vierailu Oulussa ja vastavierailu Jääkäriprikaatille toukokuussa.
Myönnetty ”kultainen prenikka” yhdistyksen ensimmäiselle naispuoleiselle asepalvelukseen astuneelle
jäsenelle Ulla Elsilälle.
1996
Practical-ammuntakurssi + ammunnat 16.3.1996 Hiukkavaarassa.
2002
22.11 Päätettiin hankkia yhdistykselle Tanfoglio P19 9mm pistooli ja lisäksi SRA-varusteet. Hankintaan
haettiin toiminta-avustusta Reserviupseeriliitolta, jota myös saatiin 225e, joskin vasta vuonna 2003.
2003
Ammunta CUP:n nimi vaihdettiin PAM-CUP:ksi jolla nimellä se siitä asti on pyörinyt vuosittain. Vuosien
varrella sääntöjä on jouduttu muuttamaan useaan kertaan monista erinäisistä syistä mm. kaluston
kehityksestä johtuen.
9mm vakituiset ammunnat aloitettu yhdistyksen radalla. Kokonaisuudessaan kaikissa ammunnoissa noin 63 järjestettyä ampumakertaa ja 695 käyntikertaa.
Ensimmäinen SRA-turvakurssi yhdistyksen järjestämänä, kurssilla 16 henkilöä ja teoriaosuuden kouluttajana Matti Kariniemi. Yhteistyö Matti Kariniemen kanssa SRA-turvakursseilla ja muissakin merkeissä jatkuu edelleen (vuonna 2011).
Talkooapua RangeMasters ry:n järjestämiin I.P.S.C PM-kisoihin Hiukkavaarassa.
ORUP kokous Oulussa.
2004
Talkooapua RangeMasters ry:n järjestämiin SRA SM-kisoihin Oulussa.
Järjestettiin naisten ampumatapahtuma, joka oli menestys ja paikalla saapui 16 henkilöä.
2005
Suomen Rserviupseeriliiton toimintapalkkio innostavasta ja tuloksellisesta reserviupseeritoiminnasta
vuonna 2004.
2007
ORUP:n kevätkokous ja partiotaitokisa järjestettiin Oulussa keväällä. Kisassa tehtävinä mm. suunnistus,
esterata ja pikamarssi telamiinoja kantaen. Megazone peli-ilta jäsenille. Partiot yhdistyksestä mukana myös Suksipartio Sujakassa, Virpiniemi Challenge 2007 –kisassa, kilta-ammunnoissa ja kilta-kisassa.
Hiukkavaaran practical-radoille käyttökielto kimmokkeiden takia.
2008
Osallistuttiin ORUP partiotaitokisaan ja kevätkokoukseen Jyväskylässä yhden partion voimin. Alkukesästä
Vuosangassa pidettiin SRA rastituomarikurssi, jossa PAM ry:stä tuomarikoulutettavia 3 kappaletta sekä
kaksi apukouluttajaa. Samalla Vuosangassa oli myös SRA-turvallisen ampujan kurssi, jolle osallistuneita
tuomarikoulutettavat pääsivät heti tuomaroimaan ja ohjaamaan.
Hiukkavaaran practical-ratojen käyttökielto peruttiin kesällä ja asetettiin uudelleen voimaan syksyllä.
2009
Pohjan Pioneerikilta pyysi virka-apua 25.-26.7.2009 järjestettävään Valtakunnallinen Pioneeri- ja
Suojelujotos – TERVA 2009 järjestämiseen. Oltiin paikalla 3-hengen ryhmällä pitämässä jotoksen 2
ammuntarastia, toinen rk-kouluammunta ja toinen SRA-tyylinen toiminnallinen ammunta. Ammunnoista
tuli kiitosta jotoksen osallistujilta.
Osallistuttiin yhdellä partiolla ORUP-partiotaitokisaan ja kevätkokoukseen Helsingissä.
ORUP kerhotukea 1788,60 euroa.
2010
J.Tilannon vuonna 1995 järjestelemä kiinalaisten Norinco rynnäkkö(reserviläis)kiväärien lahjoitusprosessi
saatiin viimein loppuun aseiden omistussuhteen siirtyessä PAM ry:lle 15 vuoden hallinnan jälkeen. Kiväärit
ovat olleet koko tämän ajan aktiivisessa käytössä yhdistyksen ampumavuoroilla ja MPK:n Taktinen kivääri-
kursseilla.
Uusina hankintoina pumppuhaulikko mallia Remington 870 sekä käytettynä ostettu pienoispistooli
Hämmerli. Haulikko lisävarusteltiin toiminnallista ammuntaa silmälläpitäen jatkomakasiinillä ja
sivusatulalla.
Osallistuttiin ORUP-partiotaitokisaan Tampereella.
ORUP kerhotuki tippui noin 1/3 siitä mitä edellisinä vuosina oltiin saatu, johtuen yleisestä heikosta
markkinatilanteesta.
Hiukkavaaran practical-radat aukesivat taas käyttöön ja niihin anottiin kirjallisesti käyttöoikeus
RangeMasters ry:ltä. RangeMasters ry teki practical-radoille suojavallien korotustyötä ja lisäksi tehtiin
talkoovoimin metallimaalitauluille kimmokekatoksia. Näillä toimenpiteillä saatiin 2 ampumataskua jälleen
käyttöön, joka oli erittäin mukava uutinen myös PAM ry:n aktiivisille ammuntaa harrastaville jäsenille.
2011
Saatiin 2 henkilöä Ampuma-asekouluttakoulutukseen, jonka järjesti poliisi Oulussa. Yhdistys maksoi AAK:ksi hyväksymiseen liittyvien hakemuksien lupakulut.
Hiukkavaaran practical-radat jälleen käyttökiellossa havaittujen kimmokkeiden takia. Kimmokkeet
aiheutuneet Puolustusvoimien rynnäkkökivääriammunnoista practical-radoilla.