Syksyn tapahtumia

Tervehdys!

Syksyn myötä on taas aika palata kesäisestä maastosta ruotuun, ja näin lukuvuoden alettua myötä myös PAM ry:n toiminta vilkastuu.

Syksyn tapahtumia:
.22-pienoispistoolivuorojen käynnistyminen 5.9. Raksilassa,
Vulcanalia-opiskelijajärjestömessut 7.9. Oulun yliopistolla, sekä
Tutustumisammunnat opiskelijoille 10.9. Hiukkavaarassa.

Myöhemmin loppuvuoden aikana järjestetään myös sääntömääräinen syyskokous, jonne kaikki jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan. Yksityiskohtien tarkentuessa tiedotamme lisää sekä sivustollamme että sähköpostilistallamme.

Tarkemmat tiedot tapahtumista alla.

  • Vulcanalia
  • Edellisten vuosien malliin PAM ry on läsnä Oulun yliopiston järjestämillä opiskelijajärjestömessuilla esittelemässä toimintaansa.
    Jos olet kiinnostunut maanpuolustustoiminnasta tai ampumaharrastuksesta, suunnista tapaamaan edustajiamme paikan päälle Oulun yliopiston käytäville 7.9.2016 klo. 10-14.

  • Tutustumisammunnat opiskelijoille
  • Heti Vulcanalian jälkeisenä viikonloppuna järjestämme opiskelijoille suunnatun tutustumisammunnan Hiukkavaarassa. Paikalla annetaan opastusta turvalliseen aseenkäsittelyyn eli voit tulla mukaan vaikkei aiempaa henkilökohtaista kokemuksesta aseista tai ammunnasta ole. Pyydämme halukkaita ilmoittautumaan sähköpostilla, jotta osaamme varata riittävästi kalustoa.

    Pähkinänkuoressa:

    MITÄ: reserviläiskivääriammuntaa
    MISSÄ: Hiukkavaaran 150 metrin radalla
    MILLOIN: 10.09. klo 12 alkaen
    MITEN: Ilmoittaudu osoitteeseen eero piste peltokoski at gmail piste com
    VAATIMUKSET: reipas ja avoin mieli, normaali kunto (= jaksaa kävellä muutamia satoja metrejä)
    VARUSTUS: normaali ulkoiluvaatetus kelin mukaan, mahdollisuuksien mukaan omia silmä- ja kuulosuojaimia mukaan jotta kaikille riittää.

    Patruunat annetaan käyttöön omakustannehintaan, 7.62×39 maksaa noin 30c / kpl. Muista patruunoista (.223 ja .308) hinta ilmoitetaan paikanpäällä.

    Ajo-ohje: Hiukkavaaran kasarmialueelle, sieltä jatkaen ampumaradalle. Osoitteessa Hiukanreitti 225 on ennen ampumaratoja oleva Paviljongiksi kutsuttu rakennus, se löytyy esimerkiksi http://kartta.ouka.fi. Kiväärirata on tästä eteenpäin, portista sisään ja opasteiden mukaan 150m radalle.

    Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tapahtumaan, ole yhteydessä:
    Eero Peltokoski 0400 822 024 tai sähköpostilla osoitteeseen eero piste peltokoski at gmail piste com.

  • Pienoispistoolivuorot
  • Kesätauon jälkeen käynnistyvät taas jokamaanantaiset pienoispistoolivuoromme, alkaen 5.9.2016 klo. 18 OMAS:in ampumaradalla, eli Raksilan palolaitoksen kellarissa. Käynti uimahallin parkkipaikan puolelta rakennusta.

    Näin pienen tauon jälkeen on syytä muistuttaa seuramme ampumavuorojen yleissäännöistä:

    PAM ry:n Ammuntavuorot – yleistä asiaa

    Category: Yleinen
    Comments are disabled